Ulkona satoi vettä kaatamalla. Värjöttelin Lukan kotitalon porttikongissa ja mietin, uskaltaisinko painaa ovisummeria vai tilaisinko suosiolla taksin kotiin. Voisin aina vedota siihen että verkko oli varattu enkä päässyt läpi taksikeskukseen, mutta tiesin ettei Luka uskoisi minun päätyneen tänne sattumalta - enkä edes tiennyt, oliko hän kotona.

Vedin syvään henkeä ja painoin päättäväisesti nappia. Hetken hiljaisuuden jälkeen yhteys avautui rätisten.
- Haloo? Lukan ääni oli raukea ja venyttelevä - ihan kuin olisin herättänyt hänet, vaikka tiesin että hän teki usein töitä kotonaan.
- Minä täällä. Julia, hengähdin etunimeni tarpeettomasti koska uskoin hänen tunnistavan ääneni muutenkin. Linjalla oli hetken hiljaista. Tiesin Lukan epäröivän, joten jatkoin puhumista yrittäen kuulostaa mahdollisimman rennolta. - Täällä sataa kaatamalla, ja taksikeskuksen linjat ovat tukossa. Olin tulossa Lostarista ja ajattelin, jos voisin hetken odotella luonasi.

Kuulin Lukan huokaisevan vaimeasti.
- No tule sitten, jos kerran olet jo siinä, en vain ole siivonnut ikuisuuksiin, hän totesi ja ovisummeri pärähti avautumisen merkiksi. Kiipesin toiseen kerrokseen, kenkäni jättivät pienet lammikot joka portaalle. Lukan asunnon ovi oli raollaan, ja pujahdin vaivihkaa pieneen, hämärään eteiseen.

Luka keräili sohvapöydältä tyhjiä kaljatölkkejä ja puoliksi syödyn pizzan jäänteitä. Pokerimerkkejä lojui osin pöydällä, osin olohuoneen matolla. Minua alkoi väkisinkin hymyilyttää.
- Pojat ovat käyneet kylässä?
Luka naurahti ja kumartui kaivamaan lisää tölkkejä sohvan alta. - Kai ymmärrät nyt, miksi olisin halunnut varautua vieraiden tuloon, hän ähkäisi kurottaessaan roskia kaukaa huonekalujen alta. Halusin olla avuksi, joten keräsin pokerimerkit pois lattialta ja asettelin ne siisteihin pinoihin pöydän reunalle.

Katselin vaivihkaa Lukan vartaloa, jota musta hihaton paita ja täydellisesti istuvat farkut imartelivat varsin kiitettävästi. Säännöllinen triathlonin harrastaminen teki Lukasta hoikan ja jäntevän, mutta eniten olin aina pitänyt hänen kasvoistaan. Kun Luka hymyili, tuntui kuin koko huone olisi valaistunut. Hänestä huokui sellaista eteeristä rauhallisuutta, että minun oli vaikea kuvitella hänen ikinä suuttuvan tai menettävän malttiaan kenenkään tai minkään kanssa.

Istuin sohvalle ja kuuntelin Lukan tiskaavan keittiössä. Pian hän ilmestyi takaisin ovensuuhun.
- Haluatko kahvia? Ajattelin keittää itselleni, siitä riittää sinullekin. 
Nyökkäsin ja Luka katosi takaisin keittiöön kolistelemaan. Katselin kiinnostuneena ympärilleni, sillä tajusin etten ollut ikinä käynyt Lukan asunnossa ennen, niin kauan kun olin hänet tuntenutkin. Yksiötä hallitsi yksi iso verenpunainen seinä, jonka sävyyn oli valittu myös verhot ja sängyn päiväpeitto. Punaista seinää vasten oli Lukan työpöytä ja tietokoneet - hän teki kotonaan töitä arkkitehtitoimiston mallintajana, ja jotain siihen liittyvää oli tällä hetkellä prosessoitumassa näytöllä. Kokonaisuudessaan asunto oli hyvällä maulla sisustettu - ja mieleeni hiipi ajatus että se saattoi sittenkin olla jonkun naisen tekosia, eikä Lukan.

Luka palasi olohuoneeseen kahden höyryävän kupin kanssa, ojensi toisen minulle ja istui itse risti-istuntaan matolle viistosti minuun päin. Olisin halunnut huomauttaa että hän olisi voinut istua viereeni sohvalle, mutta hän vaikutti jokseenkin varautuneelta joten en sanonut mitään. 
- Olin yllättynyt että olit vielä hereillä, rikoin lopulta hiljaisuuden varovasti tulikuumaa kahvia siemaillen. Luka nyökkäsi työpöydän suuntaan.
- Tein töitä, nyt on hyvä yö kun eilen tuli jo juhlittua koko viikon edestä. Jostain syystä jälkikrapulassa tulee parhaat luovat ideat, siksi en jätä tätä mahdollisuutta käyttämättä, hän naurahti. Ruudulle rakentui pikkuhiljaa neljän asunnon rivitalo, ja jäin hetkeksi miettimään, onko mitään missä Luka ei pyrkisi olemaan perfektionisti. Hän tekee kaiken 100 prosentin teholla, tai sitten ei ollenkaan - muttei ikinä puolittain.